keskiviikkona
ja jäämeren rannalta löytyy naurava turskan kallo
olen kuumeinen, musteeseen ja matkoihin
vaikka lentoliput on varattuna kahteenkin paikkaan
tai sitten juuri siksi, koska meinaan olla malttamaton.
edellistä reissua oli hauska muistella juuri.
heinäkuun viimeisistä viikoista tuntuu olevan pieni ikuisuus

Tunnisteet: i norge, näin, pohjoisessa, road trip, wanderlust
sunnuntaina
punastelevat puut, kalpea aurinko
lokakuussa vihreiden vaahteranlehtien löytäminen on vaikeaa
mutta keltaisissa kultaisissa oli riemukasta kahlata ja yksi kulta kiipesi puuhun
kuulas taivas hymyili, ja kirpeä ilma puhalsi poskille omenoita
isä kysyi äidiltä hei käytsä usein täällä, tulin aika hyvälle tuulelle
siksi kai käynkin aika usein täällä, juna- ja bussimatkan päässä jossa
olohuoneessa on sata tikkaria ja mahjongin voittoprosentti 96 (olen koukussa)
Tunnisteet: albumiaarre, lyhyesti, näin, tänään
lauantaina
supercalifragilisticexpialidocious
ihan itse tein
olen astunut askeleen
Tunnisteet: lyhyesti, näin, tänään
sunnuntaina
kulmilta kotoisilta
tässä kaupunginosassa on sitä dekadenssia
rumaa, ja kaunista, kun katsoo oikeasta kulmasta

eilen oli syyskuun ensimmäisen ensimmäinen syyssade
eikä se haitannut ollenkaan kun mulla oli keltaiset kumpparit
ja sateinen mieli
sen jälkeen on aina raikasta
Tunnisteet: näin
maanantaina
voyage au bout de la nuit
viimeisinä aikoina olen katsellut ikkunoiden takana vilistäviä maisemia,
tuudittautunut lempeään liikkeeseen raiteilla tai valtateillä.
olin turkuses
kuopios
ja tampereel
pidän matkalla olemisesta.
Tunnisteet: näin, wanderlust








