tiistaina
runo pyromaanista ja feenikslinnusta
se on kuulemma polttavaa,
se nimetön ja
pelko mutta houkutus
pelkään kuumaa aina niin arka
(kissankieli, ne sanoo)
hiillostan silti, yllytän, tuhoa
oikein kunnolla, anna
palaa ja anna palaa tuhkaksi
äläkä koskaan ikinä
palaa
pyromaani(ni)
paloi suurella liekillä ilman öljyä
hiljaisella
tulella kauan ja lopulta aika
sammuttaa tai elämä ehkä
kiirastulen hiilloksella
makaa pieni lintu
siivistä väsynyt
vastasyntynyt
aikoo opetella laulamaan
ylläoleva ei liity mihinkään mikä on tässä nyt lähelläkään, ei edes punainen lamppu
(seitsemänsataajotain päivää)
tuli vaan tässä vaihteeksi kolmen maissa aamuyöllä sellanen olo että voisi vähän pyöritellä sanoja
mutta nyt pyörittelen itseni unten maille, heräsin aikaisin (mutten kammannut tukkaani hienommin)
ja taidan olla jo myöhässä minun ja nukkumatin treffeiltä, haukotus
Tunnisteet: itse, joskus, lyhyesti, runontapainen